Hyppää sisältöön

Kenttätyökokemuksia Hyvinkäältä

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Jimmy Awori kertoo hienosti kuvitetuissa englanninkielisissä blogiteksteissään Water-Food Futures -hankkeen kenttätöistä.

Kenttäkokeissa on tutkittu sadon resilienssiä äärimmäisen kuivuuden ja kosteuden olosuhteissa, muun muassa uudenlaisia viljelyteknologioita kokeilemalla.

Sarjan ensimmäisessä blogissa esitellään kenttätöiden lähtökohtia ja tavoitteita, ja sen voi lukea täältä: Water, Food, and the Future

Toisessa blogissa kuvataan kasvatusalustojen valmistusta ja tutkimuslaitteiden asennusta: Bringing Research to Life

Kolmannessa blogitekstissä nähdään miten kasvit ovat jo nousseet maanpinnan päälle, ja millaisia mittauksia niistä tehdään pinnan alla ja päällä: The Field Never Paused!

Viimeisen eli neljännen blogitekstin aiheena on sadonkorjuu, mikä pätee sekä viljelykasveihin että tutkimusdataan: The Field Goes Quiet. The Story Doesn’t.