Kun astuin Kataloniaan suuntautuneen tutkijavierailuni ensimmäisenä, virkistävän viileänä aamuna Lleidan kaupungin ydinkeskustan huoneistostani kadulle, sain lopullisen varmistuksen, että nyt olen tullut oikeaan kohteeseen, maataloustuotannon ytimeen. Hymy irtosi, kun pakokaasun sijaan ilmassa leijuikin kevyt lannan haju. Vierailun tavoitteena oli avartaa ymmärrystä mahdollisuuksista vastata yhä voimistuviin peltoviljelyn vesitalouden hallinnan haasteisiin muuttuvassa ilmastossa. Mikäpä olisikaan ollut parempi vierailukohde kuin vahvasti monipuoliseen maataloustuotantoon keskittynyt, ratkaisuhakuinen Katalonian alue, jolla veteen liittyvät huolet ovat olleet arkea kautta aikain.
Veden hallittu virta vuoristosta laakson pelloille
Vierailukohteeni, Lleidan maataloustekninen yliopisto (University of Lleida (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)), sijaitsee Katalonian Ebro-laaksossa. Vuoret ympäröivät lähes joka suunnasta Pohjois-Espanjan laajaa, kumpuilevasta maastosta huolimatta silmänkantamattomiin ulottuvaa, maataloustuotantoon keskittynyttä laaksoa. Avoin maaseutumaisema päättyy kuin veitsellä leikaten lähestyttäessä vuoria. Kahtiajako näkyy myös roolituksessa: vuoret ovat laakson maataloustuotannon elinehto runsaine, valjastettuine vesivarantoineen. Espanjan karttaa täplittää kauttaaltaan padottujen vesivarastojen verkosto vastaamaan maan vedentarpeeseen − vuoristossa myös vesivoimasähkön tuottamiseen. Silti Pyreneet aiheuttavat katalonialaisissa mielipahaa. Niiden vuoksi sateet purkautuvat jo Etelä-Ranskan puolelle, mikä on ”ihan riittävä syy inhota ranskalaisia”. Tutkijavierailuni Toulouseen vuonna 2023 (Maanpeitekasvien jäljillä Toulousessa Etelä-Ranskassa | Luonnonvarakeskus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) todisti samaa: sadetuslaitteita näkyi siellä yhtä harvassa kuin Lleidassa peltoja ilman kastelujärjestelmiä.
Tänä keväänä vesivarastot ovat huipussaan ja kasvustot ällistyttävän vehreät, kiitos poikkeuksellisen runsaan talvikauden sadannan. Alueittainen sadanta on 300−700 mm ajoittuen syksyyn ja kevääseen. Kasvukausi etenee kastelun varassa. Huhtikuisen vierailuni aikana lämpötilojen piti olla suomalaisittain miellyttävät 21 astetta, mutta helleraja rikkoutui joka päivä kivuten usein 30 asteeseen. ”Mikään ei ole kuin ennen” totesi paikallinen viljelijä, kuten niin moni viljelijä meillä Suomessakin.
Kastelujärjestelmä ”avaimet käteen” -periaatteella Mittavat kastelujärjestelmät ovat Katalonian maatalouden elinvoimaisuuden peruskivi. Vuoriston vesienkeruualtailta johdetaan kanavia myöten vettä matkakohteeni, Ebro-laakson viljelmille. Periaatteessa kaikki viljelmät voitaisiin saattaa kastelun piiriin, mutta veden tarve, jakelumenetelmät ja -mahdollisuudet sekä niiden myötä kustannukset vaihtelevat merkittävästi. Siksi alueella on myös sadannan varassa olevaa tuotantoa, mikä näkyy usein oliivi- ja mantelilehtojen keskittyminä.
Pääosin tulvakasteluun tänä päivänäkin perustuva Canal d’Urgell -kanaalin rakentaminen alkoi 1800-luvulla ja se kattaa nykyisin noin 70.000 hehtaarin kastelutarpeen. Toinen 1800-luvulla käynnistetty Canal de Aragón y Cataluna -kanavahanke kattaa 105.000 hehtaarin paineistukseen perustuvan kastelun. Vuonna 2002 käynnistyi vierailukohteenani olleen Segarra-Garriques-kanavan rakentaminen, jonka kokonaiskapasiteetiksi on ennakoitu 70.000 hehtaaria.
Kaikesta tietotulvastakin huolimatta kustannusrakenteen hahmottaminen oli haastavaa. Kysyessäni veden hintaa, minulle kerrottiin, että kastelulla on pakettihinta. Esimerkiksi uusimman Segarra-Garriques-kanavan kustannuksiin osallistuvat yhteiskunta, viljelijä ja kanavista, veden välivarastoista, jakelusta ja kaikkien näiden rakentamisesta vastaava yritys. Viljelijän kontolle jää itse kastelukaluston hankinta asennuksineen, mutta senkin hoitaa usein kasteluun erikoistunut yritys. Palvelu sisältää suunnittelun, asennuksen, sadetuksen ohjelmoinnin sekä usein kastelulannoituksen mahdollistavat lisäkomponentit. Käyttöönottoon liittyvien lisäpalveluiden hinta on usein 5000−6000 euroa hehtaarilta. Lisäksi viljelijä maksaa vuosittain osuutensa paineistetun veden johtamisesta tilan lohkoille, kiinteän hehtaariperusteisen käyttömaksun sekä käyttömäärään perustuvan vesimaksun. Kullakin tilalla on hehtaarikohtainen kiintiö kasteluvedelle, jota voi jakaa eri lohkoille ja viljelykasveille haluamallaan tavalla. Jyvämaissi vaatii eniten kastelua suuren biomassan vuoksi ja sen vuotuiset kastelukustannukset lienevät 1000−1500 euroa hehtaarilta. Toisaalta kustannuksia kompensoi nojautuminen oman tai naapuritilan lantaan ravinnelähteenä.
Kastelun kannattavuus edellyttää, etteivät muut tekijät rajoita sadontuottoa
Kannattavuus on suuri haaste katalonialaisille viljelijöille. Kastelu on niin mittava investointi, että se edellyttää kaikilta muilta osin nappisuoritusta sadontuoton varmistamiseksi. Myös Kataloniassa EU:n nitraattidirektiivi rajoittaa lannoitteiden käyttöä, eikä syyttä. Juomavesi on jo laajasti Espanjassa nitraattijäämien pilaamaa.
Kataloniassa kotieläintalous on erittäin laajamittaista ja intensiivistä. Vierailemallani tilalla typpi mikrosuodatettiin emakkosikalan lannasta ja ruiskutettiin sadetusveden mukana suoraan maissikasvustoon. Lleidan yliopiston tutkijat seurasivat jatkuvatoimisesti maissin kasvua ja vedenkäyttöä. Sen mukaisesti täydennettiin kasvuston vesi- ja typpitarve. Edellisenä vuonna tutkimuksissa mukana olevaa maissikoelohkoa kastelulannoitettiin 26 kertaa kasvukauden ensimmäisten, intensiivisten kasvukuukausien aikana.
Kasvintuhoojariskit ovat Välimeren maissa omaa luokkaansa. Erityisesti kehrääjäpunkkeihin kuuluva red spider mite (Tetranychus merganser Boudreaux) on lisääntynyt huolestuttavasti ilmaston muutoksen siivittämänä Katalonian maissiviljelmillä. Sille etsitään kuumeisesti kestäviä torjuntakeinoja, koska tuhojen vaikutukset kannattavuuteen korostuvat maissin runsaan kastelutarpeen vuoksi. Tällä hetkellä tuhoilta vältytään viljelemällä EU:n hyväksymää, pohjoisamerikkalaista Bt-lajiketta.
Viljelyn monimuotoisuus ja alueellinen erikoistuminen
Laajojen peltoaukeiden viljelylajikirjo oli varsin monimuotoista, mikä parantaa lähtökohtaisesti ilmastokestävyyttä. Pidin monimuotoisesta viljelystä avauspuheenvuoron kansallisessa RUENA-kongressissa (21ª Reunión RUENA Lleida 2026 – Ruena (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)) heti ensimmäisen vierailupäivänäni aamuna. Toisaalta Katalonian yli 100.000 hehtaarin alalle levittäytyvät, laajasti kastelun piiriin kuuluvat hedelmätarhat näkyvät maisemassa keskittyminä toimivan logistiikankin edellyttämänä. Lajikirjoa kuitenkin riittää perinteisistä uudempiin, alaa valtaaviin lajeihin. On päärynää, omenaa, sitrushedelmiä, persikkaa, nektariinia ja pienessä mitassa aprikoosia, kirsikoita ja luumua. Kuuluisalla, reippaasti yli tuhannen hehtaarin Raimat’in luomutilalla viiniköynnösrivistöjä näkyy silmänkantamattomiin, kumpare toisensa jälkeen. Lannoitus perustuu tilalla tuotettavaan kompostiteehen. Tilalla on hyödynnetty kaukokartoitusta kasvustojen tilan seurannassa, mutta sittemmin on nojattu toistuvasti riviväleissä pörräävien mönkijöiden samanaikaisesti tuottamaan täsmätietoon.
Kataloniassa on yhä paljon laajaan maisemaan hukkuvia pieniä tiloja. Vielä yllättävämpää on, että niiden koko on alle 15 hehtaaria. Tilakoon laajentamista tavoitellaan vaativista investoinneista, sään ja muiden riskien aiheuttamasta epävarmuudesta sekä tilojen kannattavuushaasteista huolimatta. Mutta pullonkaulana ovat juuri pienet tilat. Kun kysyin laajentamishaaveita elättelevältä viljelijältä, mikä on alueen pellonhinta, heitti hän vastakysymyksenä, mikä se on Suomessa. Kun hitusen kauhistellen kerroin toteutuneista hinnoista, naurahti viljelijä päätään pudistellen. Kataloniassa hehtaarista joutuu pulittamaan 30.000−40.000 euroa. Viljelymaata vapautuu niin vähän, että pari alueen suurinta kotieläintilaa lyö minkä vaan tarjouksen pöytään saadakseen maat.
Monipuoliselle peltokasvilajistolle on ilmaantunut muitakin rajoitteita. Kataloniassa on runsaasti villisikoja, jotka viihtyvät eritoten hernepelloissa rajoittaen herneen viljelyintoa. Kysyin afrikkalaiseen sikaruttoon liittyvistä riskeistä alueen mittavalle sikataloudelle, mutta aihe ei herättänyt suurempaa huolta, mitä perusteltiin sikaloiden eristyneisyydellä. Jatkoin pohdintaani tammenterhoja ja muita luonnonantimia nauttivien, vapaana laiduntavien Iberico-sikojen suuntaan, mutta villisiat kuulemma viihtyvät (ainakin toistaiseksi) vehmailla pohjoisen alueilla. Villisikojen ohella ”törmäsin” yllätyksekseni kameleihin. Valtaviin varastoihin kuljetettiin parhaillaan sinimailaspelloilta korjattuja paaleja. Sain kuulla uudesta aluevaltauksesta. Tätä valkuaisrikasta rehua viedään arabimaihin kilpakameleiden rehuksi, typen ja muiden hyötyjen jäädessä maaperän ja seuraavien kasvien iloksi.
Matkaeväitä sadantaan perustuvalle peltoviljelyllemme
Tuore Water-Food Futures -hankkeen viljelijäkysely paljasti, että suomalaiset viljelijät tunnistavat vesitalouden hallinnan kasvavat haasteet ja näkevät kastelun aiempia kyselytutkimuksia tärkeämpänä toimenpiteenä suojautua kuivuuden haitoilta (Viljelijöiden suhtautuminen kasteluun on muuttunut nopeasti – Water-Food Futures). Kastelu on kallis investointi, mikä edellyttää riittäviä taloudellisia kannustimia ja tukia, kuten viljelijät alleviivasivat.
Muutamia ajatuksia, mitä tutkijavierailuni herätti tai korosti entisestään:
- Kataloniassa investointi maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa edellyttäen, ettei ilmene yllättäviä sadontuottoa hallitsemattomasti rajoittavia tekijöitä kuten ääri-ilmiöitä tai normaalista poikkeavia kasvintuhoojariskejä.
- Meillä kastelun kustannusrakenne voisi olla lähtökohtaisesti kevyempi, koska pellot sijaitsevat pääosin vesistöjen läheisyydessä. Toisaalta vuotuinen kastelutarve vaihtelee merkittävästi, jolloin kastelutarpeeseen ja takaisinmaksuaikaan liittyy epävarmuutta.
- Aiempien, sadannan vaihtelun huomioivien tutkimustemme mukaan kastelun käyttöönotto maksaa todennäköisimmin itsensä takaisin suurilla tiloilla, joilla on tuotantokyvyltään hyviä lohkoja.
- Kataloniassa peltojen vedensiirtoverkostot sijoitettiin pysyvästi maahan ja sadettimet rivistöihin, joiden välissä operoitiin työnkoneiden kanssa vuodesta toiseen. Meillä pakkanen ja routa on haaste paikalleen sijoitetuille järjestelmille.
- Kastelutarve ajoittuu peltokasveillamme varsin lyhyeen, kuivaan ajanjaksoon, jolloin veden riittävyys voi osoittautua haasteeksi, mikäli kastelua tapahtuisi laajasti tietyllä alueella.
- Vaikeasti ennakoitavat heilahtelut sadon arvossa, tuotantopanosten hinnoissa sekä sään ääri-ilmiöissä voivat pitkittää tai lyhentää investoinnin takaisinmaksuaikaa riippuen siitä, miten laaja-alaisia, toistuvia ja mittavia satotappiot ovat ja kuinka kastelulla voidaan turvata käytettyjen panosten kotiutuminen parempana satona ja sadon laatuna.
- Vesi ei yksinään tee sadontuottoa autuaaksi, vaan kastelusta hyötyminen edellyttää kokonaisvaltaista panostusta tilan sadontuottokykyyn.
Pirjo Peltonen-Sainio
Tutkimusprofessori
Luonnonvarat / Peltokasvien tuotanto
Luonnonvarakeskus (LUKE)
pirjo.peltonen-sainio@luke.fi